|
JÄSENEKSI LIITTYMINEN
Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä Suomen kansalainen, joka työskentelee ammatissaan kivun parissa tai jonka työ liittyy kivun hoitoon. Jäseneksi liittymislomakkeen saat alla olevasta linkistä.
Jäseneksi haluavan tulee ilmoittaa yhteystietonsa (nimi, osoite, ammatti) Turun Tilikeskukselle, PL 1234, 20101 Turku, tilitoimisto@turuntilikeskus.fi.
Yhteydenoton perusteella uudelle jäsenelle postitetaan yhdistyksen toiminnasta kertovaa materiaalia sekä pankkisiirtolomake jäsenmaksun maksamista varten. Liittyminen jäseneksi katsotaan tapahtuneeksi silloin, kun jäsenmaksu on maksettu. Jäsenedut Jäsenet saavat jäsenpostina Kipuviesti-jäsenlehden kahdesti vuodessa sekä lisäksi jäsenkirjeitä. He saavat alennusta koulutustapahtumien osallistumismaksuista. Jäsenille toimitetaan kutsut paikallisiin koulutustilaisuuksiin kunkin koulutustilaisuuden kohderyhmän mukaisesti. Jäsenet voivat tehdä aloitteita yhdistyksen toimintatavoista. Jäsenistö on etusijalla yhdistyksen julkaisujen jakelussa. Jäsenmaksu Henkilöjäsenmaksu on 30 euroa vuodelle 2010. Jäsenmaksu maksetaan yhdistyksen tilille Sampo 800011-70505946. Maksettaessa tiedonantoja kohdassa pitää mainita jäsenen nimi ja ammatti.
Yhdistyksen kannattajajäseniksi voivat liittyä oikeustoimikelpoiset yhteisöt, jotka haluavat tukea kivun tutkimuksen ja hoidon hyväksi tehtävää työtä. Yhdistyksen kokouksissa kannattajajäsenillä on puheoikeus muttei äänioikeutta. Kannattajajäsenmaksu on 800 euroa. Kannattajajäseneksi liityttäessä on ilmoitettava yhteyshenkilön nimi ja osoitetiedot jäsenpostin toimittamista varten.
Jäsenistö Yhdistyksellä on 1152 jäsentä (2/2010)
Kunniajäsenet Yhdistys kutsuu vuosittain kunniajäseneksi henkilön, joka on edistänyt kivun hoidon tutkimusta ja kehitystä maassamme erityisen ansiokkaasti. Vuonna 1997 kunniajäseneksi kutsuttiin anestesiologian professori Tapani Tammisto, vuonna 1998 farmakologian professori Mauri J. Mattila, vuonna 1999 anestesiologian el. LKT Anneli Vainio, vuonna 2000 dosentti Irma Tigerstedt, vuonna 2001 LL, anestesiologian erikoislääkäri Jaakko Korkeila, vuonna 2002 anestesiologian erikoislääkäri Lauri Haapaniemi, vuonna 2003 LT, anestesiologian erikoislääkäri Jorma Laitinen, vuonna 2004 reumatologi, LT Pekka Hannonen,vuonna 2005 anes.el Eeva-Liisa Maunuksela, vuonna 2006 professori Eija Kalso, vuonna 2007 FT, psykologi Ann-Mari Estlander, vuonna 2008 HLT Heli Forssell, vuonna 2009 esh Raija Korhonen ja vuonna 2010 professori Per Rosenberg.
Jaseneksi liittyminen
SHa 22.04.2010 Takaisin
|