Kasvokiputoimikunta


SKTY:n kasvokiputoimikunta on yhdistyksen toimikunnista nuorin ja perustettiin SKTY:n vuosikokouksessa 2010. Pään alueen kiputilat, mm. erityyppiset päänsäryt sekä purentaelimistön kiputilat ovat väestössä yleisiä. Lisäksi niillä on todettu olevan yhteys niska-hartiaseudun kiputiloihin, joiden kanssa ne yhdessä kattavat noin kolmanneksen kaikista väestössä esiintyvistä kivuista. Kasvokiputoimikunnan tavoitteena on lisätä tietämystä pään ja kasvojen alueen kipuongelmista ja niiden erityispiirteistä ja yhteyksistä muihin kiputiloihin kipututkijoiden ja kipupotilaita hoitavien keskuudessa. Erityisesti painotetaan moniammatillisuutta. Toimikunta pyrkii myös luomaan yhteyksiä ja lisäämään yhteistyötä purentaelimistön alueen kipuja tutkivien keskuudessa. Tähän pyritään tarjoamalla pääosin SKTY:n koulutustilaisuuksien yhteyteen aiheeseen liittyvää ohjelmaa. Yhteistyötä toimikunta pyrkii tekemään myös mm. Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian kanssa. Tällä hetkellä toimikunnan jäsenet ovat: dosentti Heli Forssell, Turku, professori Jari Kellokoski, Kuopio, professori Pentti Kemppainen, Turku, dosentti Matti Närhi (pj), Kuopio, dosentti Kirsi Sipilä (sihteeri), Oulu, professori Seppo Soinila, Helsinki sekä fysioterapeutti Tiina Lahtinen-Suopanki .